AEKSin hallituksen kokous

30.8.2016 oli historiallinen hetki AEKSin toiminnassa. Kahvilassa Nevas Golf klubilla, AEKSin hallitus ja yhdistyksen ensimmäinen työntekijä, IT-asiantuntija työkokeilija Markus Silvennoinen, pitivät kokouksen viimeaikaisista tapahtumista ja tulevista tehtävistä. Tämä on toinen kokous AEKSin historiassa, ja paljon päätöksiä tuli tehtyä.

board-meeting2
Hallituksen kokous. Vasemmalta oikeaan: Marita, Markus, Eila & Tapio

Päätimme hakea mukaan niin moneen Eurooppalaiseen kehityshankkeeseen kuin mahdollista. Moni haku päättyy jo kahdessa päivässä, mutta olimme päättäneet saada pyörät pyörimään heti. Markus lupautui tekemään AEKSille sähköpostitilin ripeästi, ja myöhemmin samana päivänä, Eila Heikkilä, toiminnan johtaja, pystyi lähettämään hakemuksia AEKSin omalla sähköpostiosoitteella.

Sää ei oikein houkuttanut golfkierrokselle, mutta vietimme kuitenkin hyviä hetkiä puhuen ja lounastaen. Markus kiittää hallitusta tästä jännittävästä päivästä ja heidän ystävällisyydestään, kuten ruoan maksamisesta. Hallitus on tyytyväinen uuteen innostuneeseen tiimin jäseneen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *